 |  |  |
|---|---|---|
 |  |  |
 |  |  |
 |  |  |
 |  |
Vanhemmuus on vaikeaa; siinä joutuu jatkuvasti kohtaamaan itsensä; heijastamaan. Vanhemmuuteen liittyy paljon tabuja, puhumattakaan äitiydestä. Usein nainen, äiti, ensimmäisenä kiintymys suhteena, on se joka hallitsee ja vaikuttaa eniten kasvavaan lapseen. Tämä aihe ja ”kenttä” on pullollaan vaiettua, ihannoituja, idealisoituja kuvia – ja käsitteitä. Ja myös sitä todellisuutta, että nainen on täsmälleen yhtä inhimillinen, haavoittuva, toimija, tuntija ja kokija kuin mieskin ja kykenee hyviin ja pahoihin tekoihin ja tunteisiin. Naiset ovat myös kasvatuskulttuurin ”uhreja” ja suhteessa lapsiinsa he ”peilaavat” kaiken sen mitä ovat kokeneet ja mihin heitä on kasvatettu.
Äidin rakkaus -näytelmän aikuiset, vanhemmat, pyrkivät konfluenssiin (yhteyteen ilman rajapintaa, erillisyyttä) ja siten he toimivat paljon ääripäissä, eikä silloin kyse ole rakastamisesta, vastuullisuudesta vaan hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä.
Poika on näytelmän perheen ”smoking chimney” ja traagista kyllä juuri se ”syyllinen” jonka tähden vanhemmatkin ovat eronneet. Olla ”smoking chimney” johtuu jostain, se on oire ja oireilla on mieli, aina. Oireileva lapsi/nuori nähdään usein syyllisenä ja vastuutetaan, vaikka perheen ”sairain” oireiden todellinen syy, väistää vastuuta. Oire on usein terve reaktio epäterveeseen.
Näytelmässä äiti ja poika ovat jääneet kahden. Äiti ”elää” pojalleen ja näin sitoo pojan itseensä. Poika on siis vastuussa ja hän turvattomana / rajattomana hallinnoi ja kontrolloi äitinsä elämää ja siihen äiti mukautuu, koska poika on äidin elämä. Lapsikaan ei voi päästää irti tai irrottautua äidistä, koska tarvitsee äidin ”ollakseen joku”, olemassa, turvassa...
Rakkaus ei ole uhrautumista, itsettömyyttä, itsensä hylkäämistä; rakastaminen on taito, se on kykyä olla luja ja lempeä; se on itsensä rakastamista, kunnioittamista ja tuntemista ja vain niin on mahdollista rakastaa itsestään erillistä, toista.
Teos puhuttelee tästä kaikesta; Miten rakastaa? Miten kohdata? Miten irrottaa? Miten olla? Ja näin se heijastaa on kuin peili; heijastaa perus-solun heijastamaa kuvaa yhteisön henkisestä tilasta, tässä ajasta.